Miten teetä tulisi juoda?
Miten teetä juodaan oikein?
Tee kehittyi Kiinassa varsinaiseksi nautintoaineeksi ja taidemuodoksi vasta Tang-dynastian (618-907) aikana. Jo näihin aikoihin teemestari Lu Yu luetteli klassikossaan 28 erilaista teevälinettä, joita tarvittiin sopivaan teen valmistamiseen. Tang-dynastian kehittynyttä sosiaalista teekulttuuria kuvaa se, että Lu Yu vaati kaikkien teevälineiden käyttöä oppineiden ja ylhäisön parissa, vaikka olikin valmis joustamaan joistain välineistä silloin kun teetä juotiin epämuodollisemmassa tilaisuudessa. Lisäksi Lu Yun mukaan todellinen teenjuonti ei tarkoittanut vain kausittaista ja satunnaista teen valmistamista, vaan juojan piti nauttia teestä säännöllisesti ympäri vuoden.
Song-dynastian (960-1279) teemestari Hu Zai esitti teoksessaan näkemyksensä siitä, minkälaisissa tilanteissa teenjuonti oli sopivaa. Hu Zai vaati teehetkeen tuoretta teetä, laadukasta vettä, puhtaita välineitä, miellyttävää ympäristöä tai näköalaa sekä sopivia vieraita. Näin hän laajensi Tang-dynastian vaatimuksia oikeista teevälineistä lisäämällä listaan myös ympäristön ja vieraiden vaikutuksen. Jos teetä varten ei ollut tarjota parhaita materiaaleja, hienoa näköalaa tai ympäristöä eikä hyvätapaisia vieraita, ei teetä kannattanut valmistaa laisinkaan.
Myöhemmin Ming-dynastian (1368–1644) aikana syntyi yhä tarkempia listauksia siitä, mihin tiettyihin tilanteisiin tai jopa vuorokaudenaikoihin tee sopi nautittavaksi. Tee muuttui yhä hienostuneemmaksi harrastukseksi, jonka seurauksena myös liian jäykkää muodollisuutta teesessioissa alettiin karsastamaan. Samoin Ming-dynastian teemestari alkoivat kiinnittää huomiota myös juojien lukumäärään teetä valmistaessa. Esimerkiksi tunnetun Chen Jirun runon mukaan teen nauttiminen yksin on parasta, mutta kolmekin ihmistä voi nauttia teestä – neljästä juojasta ylöspäin hän katsoo teen arvon heikkenevän, kunnes kuusi juojaa on vain "hyväntekeväisyyttä".
Lu Shu Sheng, eräs Ming-dynastian teemestari, esittää teoksessaan kiinnostavan huomion siitä, miten teetä tulisi maistaa. Ensin suu piti huuhtoa teellä (tämä oli muutenkin Kiinassa yleinen tapa esimerkiksi aterian jälkeen, ehkä teen sisältämän fluorin vuoksi), sitten alkaa siemailemaan haudutusta ja odottaa, että sylki kostuttaa kielen. Tämän jälkeen teen sävyjä pystyi arvostamaan täydessä mitassaan. Lu Shu Sheng listaa myös ihmiset, joille tee sopii: oppineille, buddhalaisille munkeille ja taolaisille papeille, vanhoille erakoille ja vapaille ihmisille sekä tittelit ja asemansa hylänneille ylhäisölle. Tästä listasta näkyy selvästi teen asema "tomun maailmasta" irtautuneiden henkilöiden juomana.
